Minun mielenkiintoani on lähellä se, mitä Matti Rytkönen sanoi luennonsa loppupuolella. Ristiriidat työntekijöiden välillä voivat saada ihmisen vaihtamaan työpaikka ja monet sitä harkitsevatkin. Vastuuta on myös työntekijöillä niin omasta kuin muiden työntekijöiden hyvinvoinnista. Nyky-yhteiskunta ei tunnu oikein kannattavan vastuun ottamista omista toimistaan. Eräässäkin vasta lukemassani sosiaalityöntekijän tekemässä julkisessa kirjoituksessa, jonka muutama muu sosiaalityöntekijä oli allekirjoittanut, pauhattiin siitä, kuinka huonommin jaksavat, huonommassa elämäntilanteessa olevat, sosiaalipalveluita käyttävät asiakkaat, eivät ole vastuussa omasta tilanteestaan. Koulumaailmaan liittyvässä Iltalehden artikkelissa käsiteltiin hyvin (vaikka olikin Iltalehti) sitä, kuinka metsään mennään siinä, millaista koulumaailmaa opetusminiteriö pyrkii uudistuksilla nyt luomaan. Arvomaailma on kaatunut päälaelleen ja puhutaan vain oppilaan oikeuksista, muttei oppilaan velvollisuuksista, eikä ahkeruus ole enää arvo. Mielestäni työmaailmassa tuntuu olevan hyvinvointiin liittyen samaa vikaa. Yritysten pitää järjestää sitä ja tätä ja tuota, mutta unohdetaanko yksittäisen työtenkijän vastuu hyvinvoinnin tuottamisesta yrityksessä? Halutaan liikuntaseteleitä, virkistyspäiviä, kulttuuriseteleitä, mutta vaaditaanko työntekijältä itseltään jotain? Hyvässä työpaikassa on hyvä johto, mutta hyvä johtokaan ei saa aikaan hyvinvoivaa työntekijäkaartia, jollei työntekijät ole mukana menossa ja hyvällä asenteella. Kysynkin nyt, pitäisikö teidän mielestänne työntekijöitä vastuuttaa enemmän?

Kerron esimerkin. Astuin työpaikkaan, jossa henkilökunnan väliset suhteet olivat tulehtuneet. Tarjolla työpaikassa oli kulttuuriseteleitä tietty määrä ilmaisella vuodessa, ristiriitoja ratkomaan oli palkattu kerran kuukaudessa käyvä psykologi, koko työporukan kesken pidettäviä palavereja oli kerran kuussa ja aina oli ruoka tilattuna pitopalvelusta, osa kokouksista pidettiin jopa työpaikan ulkopuolella yrityksen omistamalla mökillä tai vuokratuissa tiloissa, jotta olisi rennompaa, oli virkistysrahasto, jonka voimin saatiin pitää kaksi kertaa vuodessa hyvinvointipäivä, yhteisiä pikkujouluja... Työporukalle annettiin jopa ylimääräistä virkistysrahaa, jotta ristiriitoja voitaisiin ratkoa kaukana työpaikasta, kohottaen tiimihenkeä. Mielestäni johto teki kaikkensa parantaakseen hyvinvointia antamalla mahdollisuuksia ristiriitojen ratkaisemiseen. Oltiinko näistä kiitollisia? Ehei... Vaadittiin lisää kokouspäiviä, valitettiin virkistysrahojen vähyydestä, pikkujoulujen ohjelmasta, kulttuuriseteleitä olisi pitänyt saada enemmän... Saatiinko näillä toimilla ristiriidat ratkotuksi työpaikasta? Ehei... Säännöllisesti työpaikasta lähti pois porukkaa ja uudet työntekijät pudistelivat päätään lähtiessään. Kun yritin nostaa esille vastuu kysymystä ja arvokeskustelua, sain muutamassa minuutissa täystyrmäyksen. Keneltä? Työtovereiltani, heiltä, jotka kokouksen loputtua itkivät ja kiukkusivat, kuinka p...a työpaikka on. Minäkin kävelin lopulta yrityksestä ulos, päätäni pudistellen, surullisena siitä, että suurin kärsijäryhmä oli todellisuudessa "asiakkaat", jotka eivät voineet kävellä ulos. Tämä on vain yksi esimerkki, eikä tietenkään kerro kaikista työpaikoista. Uskon silti, että jos ihmiset kantaisivat paremmin vastuuta omasta itsestään ja omasta toiminnastaan, muistaisivat ajoittain katsoa peiliin, olisi työhyvinvointi halvemmalla ja helpommin saavutettavissa. 

Pauliina Tapio