Vaikka Pohjois-Karjala –projektista on kuultu opintojemme aikana suorastaan liikaakin, niin edelleen on huikeaa kuulla, kuinka terveysongelman havaitsemisen myötä muutos lähti ensin liikkeelle kansan syvistä riveistä. Miksi siis nykyään, kun tietoa on enemmän ja helpommin saatavilla kuin koskaan, kansalla ei herää samanlaista tarvetta muutokselle – kansa hurahtaa mieluummin karppaus- ja kehon happamuustrendeihin, kuin verrattain pienilläkin muutoksilla saavutettaviin pysyviin muutoksiin. Mikä olisi samanlainen herättävä tekijä näin nykyajassa, kuin sydän- ja verisuonisairauksiin liittyvä kuolleisuus 70-luvulla ja sitä ennen. Onko sydän- ja verisuonisairauksien, diabeteksen ym. elintasosairauksien hoito liian hyvää; hoidon avulla ne sairaudet eivät vaikuta niin paljoa normaaliin elämään, että ihmiset jaksaisivat tehdä muutoksia elintapoihinsa - ainakaan ennaltaehkäisevästi. Minusta tämä perinteisten elintasosairauksien jokapäiväistyminen näkyy erittäin hyvin esimerkiksi tupakkavalistuksessa. Tupakka on huomattava riskitekijä juurikin näissä elintasosairauksissa, mutta millä kuitenkin taistellaan tupakointia vastaan – syövällä, keuhkoahtaumataudilla…

Jere A.